26. tammikuuta 2015

5 päivää leikkauksesta

Carolina Reaper (C. chinense)
Viisi päivää kulunut siemenen leikkauksesta ja hyvältä tuo näyttää. Ehkä tässä on yksi tapa saada pelastettua "itämätön" siemen. Suosittelen kokeilemaan. Leikkauksessa kannattaa muistaa leikata vain "aavistus" siemenen reunasta pois ettei leikkaa piilossa olevaa juurta liikaa. Tästä taisi pieni pala juuresta lähteä pois, mutta ilmeisesti se ei kasvua haittaa. Seurataan nyt vielä mihinkä suuntaan tuo kehittyy.

Aikaisempi juttu asiasta. http://chilicapsicum.blogspot.fi/2015/01/itamisen-hankaluutta.html

22. tammikuuta 2015

Itämisen hankaluutta

Muutamia lajikkeita on tänä vuonna vaivannut huono itävyys. Trinidad Perfume on yksi niistä. Se ei ole itänyt ollenkaan oltuaan idätyslautalla toista kuukautta. Osa siemenistä homehtui ja osassa siemenistä oli musta keskusta, jolloin itämistä ei kannata odotella.

Ajattelin kokeilla muutamalle siemenelle radikaalia toimenpidettä. Mietin että siemenen kuori on sen verran paksu ja kova että juurella on vaikeuksia tulla ulos kuorestaan. Luonnossahan chilin siemenet kulkeutuvat niitä levittävien lintujen suoliston läpi, jolloin ne pehmenevät ja hioutuvat. Tällöin hennon juuren on helpompi murtautua ulos kuorestaan.

Joten leikkasin terävällä veitsellä tylysti siemenen kannasta eli siitä osasta siementä jolla se on kiinni hedelmän siemenkiinnikkeessä, aivan pienen palan pois. Näkyviin tuli heti valkoinen juuren tynkä. Saattoi olla että juuren kärjestä lähti samalla pieni pala pois mikä voi häiritä kasvuun lähtöä.

Päivä leikkaamisen jälkeen alkoi siemenistä työntymään juurta ulos. Nyt jää nähtäväksi saavuttaako chilit sirkkalehtiä ja onko kasvu normaalia. Alku ainakin näyttää lupaavalta.

Trinidad Perfumesta työntyy juuren alku.

Carolina Reaper sai kokea myös leikkauksen.

6. tammikuuta 2015

Viimeiset itämään ja kasvun edistymistä.

Lisää siemeniä itämään.
Laitoin loput chilit idätyslautalle itämään. Nyt oli vuorossa annuumit ja baccatumit. Monet laittavat nämä vasta helmikuussa itämään ja niin tein minäkin viime kaudella ja totesin, että mitä aikaisemmin niin sen parempi. Vaikka annuumit ja baccatumit ovat yleisesti nopeakasvuisia niin ainakin itsellä sato on jäänyt myöhäiseksi, koska kasvit eivät ole olleet ajoissa tarpeeksi isoja ja tukevia.

Lautalle jäi vielä edellisestä chinense idätyksestä Carolina Reaper, josta haluaisin varataimen ja Trinidad Perfume joka ei ole vielä suostunut itämään. Perfumen siemenet alkoivat tummua keskeltä mikä on merkki siitä ettei ne idä. Heitin siemenet pois ja laitoin uusia itämään.

Pienet taimet loisteputken alla.
Muut chinenset ovat päässeet jo hyvään kasvuvauhtiin. Olen antanut niille Nutriforten Starttilannoitetta, jonka pitäisi vahvistaa juuria saaden kasvit tukevimmiksi. Silloin kasvu, kukinta ja sato olisi parempia. Starttilannoitetta annetaan 2-3 ensimmäisen viikon ajan. Sen jälkeen siirrytään peruslannoitukseen, joka itselläni on Nutriforten Tomaatti- & Mansikkaravinne yhdistettynä Typpi- & Kalsiumravinteeseen.

Montufar sinnittelee.



Ainoa pubescens edustaja Montufar onkin sitten hieman jumissa kasvunsa kanssa. Sitkeästi se yrittää, mutta luulen ettei se selviä. Tämä oli ainoa yksilö joka edes suostui itämään. Jo sirkkalehdet olivat pienet ja niitä oli kolme kappaletta. Nyt se on kasvattanut vain yhden varsinaisen lehden.

Ensimmäiseni frutescens edustaja Aji Criollo on jo sirkkalehti vaiheessa. Sen laitoin itämään parisen viikkoa sitten.

CGN 21500 hedelmä.
Ainoa talvehtiva chilini, CGN 21500(C. chinense) tuntuu viihtyvän hyvin satunnaisesti palavan ruokailutilan kattovalon alla. Kattovalo on matalalla riippuva malli ja siinä on neljä 40W halogeenivaloa. Kasvua on täytynyt saksimalla hillitä. Se kukkii ja on se yhden hedelmänkin kasvattanut.

Vuoden 2015 lajikkeet löytyy täältä.





Lopuksi laitan kuvan kauden 2014 sadosta. Vielä on pitkä matka sadonkorjuuseen, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja onhan chilin hedelmät kauniita katsella.

Kauden 2014 satoa.