Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenet. Näytä kaikki tekstit

26. tammikuuta 2015

5 päivää leikkauksesta

Carolina Reaper (C. chinense)
Viisi päivää kulunut siemenen leikkauksesta ja hyvältä tuo näyttää. Ehkä tässä on yksi tapa saada pelastettua "itämätön" siemen. Suosittelen kokeilemaan. Leikkauksessa kannattaa muistaa leikata vain "aavistus" siemenen reunasta pois ettei leikkaa piilossa olevaa juurta liikaa. Tästä taisi pieni pala juuresta lähteä pois, mutta ilmeisesti se ei kasvua haittaa. Seurataan nyt vielä mihinkä suuntaan tuo kehittyy.

Aikaisempi juttu asiasta. http://chilicapsicum.blogspot.fi/2015/01/itamisen-hankaluutta.html

22. tammikuuta 2015

Itämisen hankaluutta

Muutamia lajikkeita on tänä vuonna vaivannut huono itävyys. Trinidad Perfume on yksi niistä. Se ei ole itänyt ollenkaan oltuaan idätyslautalla toista kuukautta. Osa siemenistä homehtui ja osassa siemenistä oli musta keskusta, jolloin itämistä ei kannata odotella.

Ajattelin kokeilla muutamalle siemenelle radikaalia toimenpidettä. Mietin että siemenen kuori on sen verran paksu ja kova että juurella on vaikeuksia tulla ulos kuorestaan. Luonnossahan chilin siemenet kulkeutuvat niitä levittävien lintujen suoliston läpi, jolloin ne pehmenevät ja hioutuvat. Tällöin hennon juuren on helpompi murtautua ulos kuorestaan.

Joten leikkasin terävällä veitsellä tylysti siemenen kannasta eli siitä osasta siementä jolla se on kiinni hedelmän siemenkiinnikkeessä, aivan pienen palan pois. Näkyviin tuli heti valkoinen juuren tynkä. Saattoi olla että juuren kärjestä lähti samalla pieni pala pois mikä voi häiritä kasvuun lähtöä.

Päivä leikkaamisen jälkeen alkoi siemenistä työntymään juurta ulos. Nyt jää nähtäväksi saavuttaako chilit sirkkalehtiä ja onko kasvu normaalia. Alku ainakin näyttää lupaavalta.

Trinidad Perfumesta työntyy juuren alku.

Carolina Reaper sai kokea myös leikkauksen.

21. marraskuuta 2014

Lajikkeet 2015

Ensi kauden chilit on valittu. Lajikemäärä on suurin mitä tähän asti olen kasvatellut. Uutena mukana on ensimmäiseni frutescens heimon edustaja, Aji Criollo. Kaudella 2014 en kasvattanut yhtään pubescens lajiketta, koska en hirveästi ole niiden makuun viehättynyt. Nyt otin yhden lajikkeen, Montufarin, mukaan kasvatukseen. Tätä kun on kovasti kehuttu satoisaksi ja hyvän makuiseksi.

Kovimmat maku odotukset ovat 7 Pot Yellowilla ja Aji Pineapplella. 7 Pot Yellowia on kehuttu 7 Pot "pesueen" yhdeksi parhaimman makuiseksi lajikkeeksi. Aji Pineapplen mausta pitäisi löytyä nimensä mukaisesti paljon ananasta. Aika näyttää onko näin.  

Myöskin Jalapenot Biker Billy ja Farmer's Market Potato kuuluvat niiden joukkoon joilta odotan paljon. Biker Billyä pidetään tulisempana ja maukkaimpana Jalapenojen edustajana. Jalapeno, Farmer's Market Potato on harvinaisempi lajike, joka "korkkaantuu" voimakkaasti jolloin sen kuori näyttää ihan perunan kuorelta. Mielenkiinnolla jään odottamaan tätäkin.

C. annuum
  • Jalapeno, Farmer's Market Potato
  • Jalapeno, Biker Billy
  • Monkey Face
  • Urfa Biber 
  • Criolla de Cocina
  • Large Orange Thai

C. baccatum
  • Aji Pineapple
  • El Oro De Ecuador
  • Aji Norteno

C. chinense
  • Habanero, Pastel
  • Habanero, White Giant
  • Habanero, Mustard
  • Bhut Jolokia, Peach
  • Murubi Amarela
  • 7 Pot, Yellow
  • Carolina Reaper
  • Turks Cap
  • Datil
  • CGN 21500

C. pubescens
  • PI-585273, Montufar

C. frutescens
  • Aji Criollo

9. syyskuuta 2014

Siemen hulluutta!

Muutama uusi lajike.
Kyllä huomaa että uusi kausi on jo ovella, kun siemeniä tulee jatkuvasti katseltua interwebin siemenmyyjien katalogeista. No, se kuuluu "chilihulluus-taudin" yksiin oireisiin. Tutulta Semillakselta tuli tilattua muutama supertulinen mm. Trinidad 7 Pot Douglah ja Bhut Jolokia Peach. Tilasin myös ensikertaa amerikkalaiselta Rareseedsiltä, joka myy lähinnä ns. "perinnelajikkeita". Valitsin heiltä pelkästään tulettomia lajikkeita meidän paprikan korvaajiksi. Ostin mm. hyväksi kehutun Criolla de Cocinan ja Shishiton.

Siemeniä on tullut viimeaikoina tilattua aika reilusti. Jospa sitä saisi hetken pysyttyä erossa siemenmyyjien houkutuksilta. Saas nähdä...

1. kesäkuuta 2014

Lisää siemeniä

Taaskaan en voinut vastustaa tilaamasta siemeniä selailtuani Semillaksen siemenluetteloa. Tällä kertaa ostoskoriin lähti 15 lajiketta. Ensi kaudeksi olisikin tarkoitus tuplata chilien määrä, joten mielenkiintoisia lajikkeita on hyvä ostella ajoissa.

Annuum
  • Jalapeno Conchos
  • Sarit Gat 
  • Large Orange Thai
  • Sweet Wrinkled Old Man
Baccatum
  • Aji Norteno
  • Peruvian Pointer
  • Aji Piura
  • Brasileiro Tres Lobos
  • Aji Pineapple
Chinense
  • HP22B Selected(Carolina Reaper)
  • Bahamian Goat Pepper 
  • PI-439416 
  • CGN 23251 
  • Puerto Rican Yellow
Frutescens
  • Aji Criollo

21. marraskuuta 2013

Siementilaus

Laitoin siemeniä tilaukseen Semillakselta. Ihan kun niitä ei olisi ennestään tarpeeksi. No, osa harrastusta on uusien lajikkeiden "hamstraaminen".

Semillaksen siemenien kanssa on foorumipuheiden mukaan ollut jonkun verran ongelmia. Lajikkeet eivät ole aina olleet sitä mitä pitäisi. Ongelma on ollut lähinnä siinä, että lajikkeet ovat päässeet risteytymään, jolloin ei ole mitään takeita siitä mitä seuraavaksi siemenestä kasvaa. Toki monet risteymät voivat olla hyviäkin. Tänä vuonna kasvatin muutamaa lajiketta Semillaksen siemenistä ja ne olivat sitä mitä pitikin.

Siemenet ovat halpoja. 10 siementä lajikkeesta riippumatta 1,50€. Postitus ilmainen yli 15€ tilauksiin, muuten 2€. Toimitus on nopea. Jos pieni riski lajikepuhtauden suhteen ei haittaa niin voin kyllä suositella kauppaa.

Seuraavat lajikkeet tuli tilattua.
  • Bahamian Goat Pepper
  • Habanero Pastel
  • Jamaican Scotch Bonnet TFM
  • GRIF 9293
  • Numex Suave Red
  • Tobago Seasoning
  • Pimenta Da Neyde
  • Monkey Face
  • CGN 21500
  • Jalapeno M
  • Canario
  • Trepadeira do Werner

Fatalii White oli myös listalla, mutta se oli valitettavasti päässyt loppumaan. Harmi, koska se oli juuri se minkä takia ylipäänsä Semillaksen tilausta lähdin tekemään. Saattaa olla, että myös ensi vuoden kasvatuslistaan tulee näiden ostoksien myötä muutoksia.

5. maaliskuuta 2012

Chilit 2012

annuum
  • Serrano
  • Jalapeno Hercules
  • Early Jalapeno
  • Leek
baccatum
  • Aji Omnicolor
  • Aji Fantasy
  • Starfish
chinense
  • Biquinho
  • Cili Coronong(2011)
pubescens
  • Turbo Pube(2011)
  • Red Peruvian Rocoto

2. tammikuuta 2011

Loput siemenet itämään

Uusivuosi on hyvä aloittaa laittamalla lisää siemeniä itämään. Marraskuun idätyksistä Cumari O Passarinho ei onnistunut  itämään. Cumarin siemeniä jäi vielä varastoon joista yritän idätystä mahdollisesti ensi kaudella uudestaan. Cumarin korvasi Chocolate Fatalii, joka pitäisi olla hyvän makuinen ja kohtuullisen mieto. Sen hedelmät kasvavat isoiksi ja ruskeiksi. Myöskään Manzano Rojo ei itänyt ja sen korvasi Rocoto Riesen josta pitäisi tulla iso hedelmäinen maukas chili. Muut siemenet itivät ja tällä hetkellä chilit ovatkin hyvässä kasvussa. Toistaiseksi taimikasvatus on mennyt ilman ongelmia.

Nyt laitoin itämään loput tämän vuoden siemenistä. Annuumeista Jalapeno Hercules, Chilaca, Mirasol ja Bolivian Rainbow. Chilaca voi vielä vaihtua muuksi koska siemeniä ei ole kuin yksi idätettäväksi. En ole hirveästi mieltynyt baccatumien isoon ja rönsyilevään kasvuun joten baccatumeista tänä vuonna idätykseen pääsee vain yksi lajike, Aji Benito.

7. joulukuuta 2010

Sitkeät sissit

Cumari O Passarinho ja Manzano Rojo ovat päättäneet olla sitkeästi itämättä. Kuukausi on vierähtänyt siitä kun laitoin ne idätyslautalle. Siemenet ovat rasiassa kostean talouspaperin päällä. Rasiaa pidän tasalämpöisen "rättipatterin" päällä. Rasian kansi pitää kosteuden sisällä ja aika ajoin lisään rasiaan vettä. En tiedä ovatko juuri nämä lajikkeet vaikeasti itäviä. Tosin ei tuo kuukausi vielä ole kovinkaan pitkä aika olla itämättä. Jotkut hitaasti itävät lajikkeet saattavat itää vasta kuukausien päästä. Tavallisesti monet lajikkeet itävät kahden viikon sisällä.

Viime kauden idätyksessä oli muistini mukaan jollain lajikkeella kanssa itämisongelmia, mutta sain sen itämään kun otin yhdeksi päiväksi lämmön pois patterista. Ilmeisesti viileä "säikäytti" siemenen itämään. Täytyy varmaan kokeilla samaa konstia uudelleen. No, täytyy vain malttaa odotella, mutta kovasti olen jo miettynyt mahdollisia korvaavia lajikkeita.

13. marraskuuta 2010

Idätykset 2011

Capsicum annuum
Capsicum baccatum
Capsicum chinense
Capsicum pubescens


Laitettu itämään:

8.11 Cili Goronong x 2, Tobago Sweet x 2, Manzano Rojo x 1, Turbo Pube x 2, Cumari O Passarinho x 2 ja Orange Habanero x 2.
25.11 Rocoto Riesen x 2 ja Orange Habanero x 1
01.12 Chocolate Fatalii x 1
02.01 Jalapeno Hercules x 3, Bolivian Rainbow x 2, Chilaca x 1, Mirasol x 2 ja Aji Benito x 2.
15.01 Poblano x 2
16.01 Aji Omnicolor x 2

Itänyt:

13.11 Cili Goronong 2/2   5 pv
13.11 Tobago Sweet 2/2   5 pv
18.11 Turbo Pube 1/2   10 pv
19.11 Turbo Pube 2/2   11 pv
20.11 Orange Habanero 1/2   12 pv 
29.11 Rocoto Riesen 1/2   4 pv
01.12 Rocoto Riesen 2/2    6 pv
08.12 Chocolate Fatalii 1/1   7 pv
11.12 Orange Habanero 1/1    16 pv
24.12 Orange Habanero 2/2   47 pv
04.01 Mirasol 1/2   2 pv
06.01 Mirasol 2/2   4 pv
06.01 Bolivian Rainbow 1/2   4 pv
07.01 Bolivian Rainbow 2/2   5 pv 
08.01 Jalapeno Hercules 1/3   6 pv
08.01 Aji Benito 1/2   6 pv
09.01 Jalapeno Hercules 2/3   7 pv 
11.01 Jalapeno Hercules 3/3   9 pv 
14.01 Aji Benito 2/2   12 pv 
22.01 Poblano 1/2   7 pv
26.01 Poblano 2/2   11 pv

Itävyysprosentit:

Cili Coronong 2/2   100%
Tobago Sweet 2/2   100%
Manzano Rojo 0/1   0%
Turbo Pube 2/2   100%
Cumari O Passarinho 0/2   0%
Orange Habanero 3/3   100%
Chocolate Fatalii 1/1   100%
Rocoto Riesen 2/2   100%
Mirasol 2/2   100% 
Bolivian Rainbow 2/2   100% 
Jalapeno Hercules 3/3   100%
Aji Benito 2/2   100%
Chilaca 0/1   0% 
Aji Omnicolor 0/2   0% 
Poblano 2/2   100%

Laitettu multaan:

14.11 Cili Goronong 2/2
14.11 Tobago Sweet 2/2
19.11 Turbo Pube 2/2
22.11 Orange Habanero 1/2
30.11 Rocoto Riesen 1/2
01.12 Rocoto Riesen 2/2
08.12 Chocolate Fatalii 1/1
12.12 Orange Habanero 1/1
05.01 Mirasol 1/2
07.01 Mirasol 2/2
07.01 Bolivian Rainbow 1/2
07.01 Bolivian Rainbow 2/2
08.01 Jalapeno Hercules 1/3
08.01 Aji Benito 1/2
11.01 Jalapeno Hercules 2/3
16.01 Jalapeno Hercules 3/3
29.01 Poblano 1/2

Sirkkalehdillä:

16.11 Cili Goronong 1/2   2 pv
16.11 Tobago Sweet 1/2   2 pv
17.11 Cili Goronong 2/2   3 pv
17.11 Tobago Sweet 2/2   3 pv
24.11 Turbo Pube 1/2   5 pv
25.11 Orange Habanero 1/2   3 pv 
04.12 Rocoto Riesen 1/2   4 pv
05.12 Rocoto Riesen 2/2   5 pv
11.12 Chocolate Fatalii 1/1   3 pv  
16.12 Orange Habanero 1/1   4 pv 
07.01 Mirasol 1/2    2 pv
09.01 Mirasol 2/2   2 pv
09.01 Bolivian Rainbow 1/2   2 pv
10.01 Bolivian Rainbow 2/2   3 pv
11.01 Jalapeno Hercules 1/3   3 pv
12.01 Aji Benito 1/2   4 pv  
15.01 Jalapeno Hercules 2/3   4 pv
16.01 Jalapeno Hercules 3/3   5 pv
29.01 Poblano 1/2

Ensimmäinen kukka                          Raakile                          Kypsä hedelmä

29.01 Turbo Pube
01.02 Orange Habanero
16.02 Bolivian Rainbow                          23.02
19.02 Mirasol                                      28.02
19.02 Chocolate Fatalii
24.02 Jalapeno Hercules                      02.03
24.02 Aji Benito
03.03 Poblano                                     26.03

Muuta
  • Toisen Turbo Puben sirkkalehdet jäivät multaan jumiin ja ne mädäntyivät. Heitetty pois.
  • Yksi Rocoto Riesen vähemmän. Se jäi "siemenkypäräänsä" kiinni ja kuoli.
  • Varataimet Cili Coronong ja Tobago Sweet annettu pois.
  • Varataimi Orange Habanero annettu pois.
  • Manzano Rojo ja Cumari O Passarinho eivät itäneet oltuaan idätyksessä 55 päivää.
  • Kolmas itänyt Orange Habaneron siemen heitetty pois.
  • Toinen Jalapeno Hercules heitetty pois "kasvuvamman" takia. 
  • Varataimi Aji Benito heitetty pois.
  • Annettu pois varataimet Jalapeno Hercules ja Mirasol. 
  • Heitetty pois toinen Poblano taimi. 
  • Jalapeno Herculekselle laitettu teelusikallinen Biolanin Luonnonlannoitetta 7.2
  • Chilaca ei itänyt oltuaan idätyksessä 41 päivää.
  • Aji Omnicolor ei itänyt oltuaan idätyksessä 27 päivää.
  • 05.03 annettu Rocoto Riesenille yksi Provadopuikko liuotettuna litraan vettä ripsiäisten tuhoamiseksi.

8. marraskuuta 2010

Kauden 2011 aloitus


En malttanut millään odotella loppukuuhun vaan laitoin tänään osan siemenistä itämään. Itämään pääsivät pubescenseistä Manzano Rojo ja Turbo Pube. Chinenseistä Cumari O Passarinho, Habanero Orange, Tobago Sweet ja Cili Goronong. Nyt täytyy vain toivoa että idätykset onnistuvat. Varsinkin Manzano Rojon ja Habanero Orangen osalta, koska niistä ei ole kuin muutama siemen idätettäväksi.

Seuraavaksi idätän vuoden vaihteessa, jos maltan, annuumit ja baccatumit.

13. tammikuuta 2010

Siemeniä, siemeniä...

Ostan/vaihdan siemeniä. Siemenille en anna itävyys/lajipuhtaus takuita. Joitain siemeniä ei ole kuin muutama kappale, joten täytyy katsoa tapauskohtaisesti pystynkö sitä vaihtamaan. (Punainen=kasvatettu.)

Nämä lajikkeet ovat hakusessa.
  • PI-596052
  • PI-355813
  • PI-260486 "Locoto"
  • Huachinango
  • Mariachi 
  • Dvoinoje Izobilije
  • Aji Panca (baccatum)
  • Maras Biber
  • Pink Tiger
  • Big Black Mama
  • Yaki Blue Fawn
  • Mojo Blackie
  • Fidalgo Roxa

Seuraavia lajikkeita voin vaihtaa.

C. annuum
  • Bolivian Rainbow
  • Jalapeno, Early
  • Jalapeno, Hercules 
  • Jalapeno, Conchos
  • Jalapeno, M
  • Jalapeno, El Jefe
  • Jalapeno, Ixtapa X3R
  • Jalapeno, Numex Jalmundo
  • Jalapeno, Numex Primavera
  • Jalapeno, Biker Billy
  • Jalapeno, PS 11435810
  • Jalapeno, Jalapa
  • Jalapeno, Chichimeca
  • Jalapeno, Zapotec 
  • Jalapeno, Purple
  • Jalapeno, Dulce 
  • Jalapeno, Mucho Nacho
  • Jalapeno, DRH-7400 "Caucho"
  • Jalapeno, Farmer's Market Potato
  • Jalapeno, Jalastar
  • Cumra Cherry (Kiraz)
  • Chilaca
  • Greek Pepperoni 
  • Golden Greek Pepperoni 
  • Peperoncino
  • Pimenta de Espelette
  • Pimiento de Padron
  • Serrano
  • Anaheim
  • Riot (ei siemeniä)
  • Goat´s Weed
  • Leek
  • Poblano
  • Mirasol
  • Cascabel
  • Guajillo
  • Aconcagua
  • Cherry Bomb
  • Hungarian Hot Cherry
  • Hungarian Wax
  • Royal Black
  • Nattaly
  • Homera
  • Medina
  • Peter Pepper Red
  • Beaver Dam
  • Nagykuti
  • Haes XX (PI-427289)
  • Alma Paprika
  • Santa Fe Grande
  • NuMex Big Jim
  • Bird Pepper (Prik Ki Nu)
  • Palermo
  • Ramiro
  • Monkey Face
  • Sarit Gat
  • Large Orange Thai
  • Sweet Wrinkled Old Man/mahd. Shishito
  • Chinese 5 Color
  • Urfa Biber
  • Chilhuacle Rojo
  • Romanian Sweet 
  • Cantina
  • Ancho San Luis 
  • Shishito
  • Melrose
  • Jimmy Nardello Italian
  • Criolla de Cocina
  • Friariello di Napoli 
  • Petit Marseillais 
  • Santaka 
  • Aleppo(PI-181865)
C. baccatum
  • Aji Amarillo 
  • Aji Angelo
  • Aji Cristal
  • Aji Escabeche (PI-260580)/mahd. Aji Amarillo
  • Aji Golden
  • Aji Habanero
  • Aji Rojo
  • Aji Colorado
  • Aji Benito
  • Aji Banana
  • Aji Verde
  • Aji Omnicolor
  • Aji Indian/Indian Red (PI-370004)
  • Aji Brazilian Starfish (PI-439368)
  • Aji Andean
  • Aji Norteno
  • Aji Piura
  • Aji Pineapple 
  • Aji Pen 3-1
  • Aji Rico
  • Blondie
  • Panambi
  • PI-497974 "Chapeau Du Frade"
  • PI-260567
  • PI-260560
  • PI-441551
  • PI-439410
  • CAP 220 (Aji Ahuachapáu)
  • CAP 1151 
  • CGN 22871/mahd. Aji Huanuco
  • Lemon Drop
  • Inca Red Drop
  • Champion
  • Rain Forest
  • Kaleidoskop
  • Heart Throb
  • Tabajos
  • Earbob (PI-159272)
  • Criolla Sella
  • Jamy
  • Peppadew
  • Bubba (GRIF 9221)
  • El Oro De Ecuador (PI-585244)
  • Queen Laury/Laurie
  • Sugar Rush
  • Trepadeira do Werner
  • Peruvian Pointer
  • Brasileiro Tres Lobos
  • Sili-A-Top (PI-188803)
  • Dedo de Moca
C. chinense
  • Aji Panca/Aji Brown
  • Aji Chombo
  • Biquinho
  • Habanero, Orange
  • Habanero, Pink
  • Habanero, Brown Large
  • Habanero, Sudden Death
  • Habanero, Mustard
  • Habanero, Caribbean Red
  • Habanero, Peruvian White
  • Habanero, Harold St. Barts
  • Habanero, Pastel 
  • Habanero, El Remo
  • Habanero, Condors Beak 
  • Habanero, White Giant
  • Habanero, Chocolate
  • Habanero, Caribbean Antillais
  • Habanero, Hot Lemon
  • Habanero, Manzano
  • Habanero, Red Dominica
  • Habanero, Golden
  • Habanero, Peach
  • Habanero, Guadalupe
  • Habanero, Roatan Pumpkin
  • Scotch Bonnet
  • Scotch Bonnet, MoA
  • Scotch Bonnet, Foodarama 
  • Scotch Bonnet, Safi
  • Jamaican Scotch Bonnet, TFM
  • PI-281429 
  • PI-439416
  • PI-215734
  • Tobago Sweet
  • Tobago Seasoning 
  • Grenada Seasoning
  • Santa Lucia Yellow Seasoning
  • Roberto's Coban Seasoning
  • Congo
  • Naga Morich
  • Black Naga
  • Cumari O Passarinho
  • 7 Pot, Pod
  • 7 Pot, SR Strain
  • 7 Pot, Barrackpore
  • 7 Pot, Primo
  • 7 Pot, Primo Yellow
  • 7 Pot, Chaguanas
  • 7 Pot, Chaguanas Yellow
  • 7 Pot, Brainstrain Red
  • 7 Pot, Brainstrain Yellow
  • 7 Pot, Rennie
  • 7 Pot, White 
  • 7 Pot, Trinidad Douglah
  • 7 Pot, Yellow
  • 7 Pot, Burgundy
  • 7 Pot, Jonah
  • 7 Pot, Jonah Yellow
  • Limo
  • Limon
  • Cili Coronong Yellow
  • Fatalii, Chocolate
  • Fatalii, Yellow
  • Fatalii, White
  • Cameroun
  • Peruvian Chinense
  • Yellow Adjoema
  • Cajamarca
  • CGN 16995
  • CGN 21500 (ei siemeniä)
  • CGN 23251
  • CGN 21566
  • Rocotillo
  • Rocato
  • Trinidad Perfume
  • Trinidad Scorpion, Green
  • Trinidad Scorpion, Orange
  • Trinidad Scorpion, Moruga Blend
  • Trinidad Scorpion, Moruga Yellow
  • Trinidad Scorpion, Yellow CARDI
  • Bonda ma Jacques
  • Pimenta Kathumby Mustard
  • GRIF 9293
  • Pimenta de Neyde
  • Numex Suave Red
  • Barbados Pepper
  • Carolina Reaper (HP22B)
  • Bahamian Goat Pepper
  • Puerto Rican Yellow
  • Datil
  • Turks Cap
  • Rondonia
  • Chiclayo
  • Bhut Jolokia, Rust
  • Bhut Jolokia, Peach
  • Bhut Jolokia, Chocolate
  • Billy Boy Douglah
  • Jay's Peach Ghost Pepper
  • Brasileira Marimbondo
  • Frontera Sweet
  • Cheiro Recife
  • Murupi Amarela
  • Faria
  • Aji Dulce
  • Aji Dulce, Amarillo
  • Cheiro Roxa
  • Cumari
  • Pimenta Cheiro do Norte
  • Piäozinho
  • Jigsaw
C. pubescens
  • Rocoto, Peru Puno Marki
  • Rocoto, Peru Bitdumi
  • Rocoto, Peron
  • Rocoto, Peru Cusco
  • Rocoto, De San Isidro
  • Rocoto, "Santa Natalia"
  • Rocoto, Red Peruvian
  • Rocoto, Riesen
  • Manzano, Rojo
  • Manzano, Yellow
  • Aji Rocoto (PI-355811)
  • Turbo Pube (PI-585267)
  • PI-585273 "Montufar"
  • Canario
C. frutescens
  • Tabasco
  • Aji Criollo
  • Aji de Sazonar

Villit chilit
  • Capsicum annuum var. glabriusculum
    • Congo De Nicaragua
    • Tepin Guatemala
  • Capsicum cardenasii var. pendulum
    • Ulpica Large (PI-573336)
Risteytys
  • Bonnet Bell F3 (annuum x chinense)
  • Aji Fantasy (Lemon Drop x PI-441551)
  • Aji Gusanito/Aribibi Gusano/Caterpillar (frutescens x chinense?)